Tietoja minusta

torstai 10. maaliskuuta 2011

Ranen mökkireissu

Tämä artikkeli on siirretty vanhasta blogista !


Paljon puhuttu finanssikriisi on reaalitalouteen siirtyessään tehnyt tepposia myös aiemmin esittelemälleni Ranelle. Kuljetusyhtiö, Rapeat Rekat Oy, jossa Rane rahtaa on laittanut rekat parkkiin ja rahtarit pakkolomille. Rane päätti lähteä laittamaan perheensä kesämökkiä talviteloille, mutta mitenkäs kävikään...

Rane körötteli laatikkomaisella Volvollaan Kuusamon Hevonperseeseen ja paikalle päästyään Ranea odotti varsin v*ttumainen näky. Puusta veistetty perintövene oli tipotiessään ja isoisoisän muuraamasta mökistä ikkunat säpäleinä. Rane laski kymmeneen, hengitti syvään ja laski varmuuden vuoksi vielä uudestaan. Toisella kertaa tosin kahteenkymmeneen.

Ranen suurperheen oli määrä saapua seuraavana päivänä lentokoneella samaiseen Hevonperseeseen, mutta koska mökissä ei rikkoontuneiden ikkunoiden takia pysynyt lämpö sisällä Rane soitti vaimolleen ja ehdotti, että hän peruisi lennot ja jäisi lasten kanssa kotiin. Rane ilmoitti viettävänsä mökillä viikonlopun.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta Rane pysyi rauhallisena, kävi saunassa ja rentoutui.
Saunan jälkeen Rane nautti naapurin mummon kanssa pari pilsneriä ja rupatteli niitä näitä kylän tapahtumista. Olut alkoi väsyttämään naapurin liki satavuotiasta Matildaa, joten Rane herrasmiehenä saattoi Matildan kotiin ja palasi yksin mökille.

Matildan lähdettyä Ranella oli helvetin yksinäistä, aika ei kulunut millään ja kellon viisarit pyöri paikallaan. Illan mittaan Rane keksi hakea Volvonsa huoltokirjan ja tussin...


…suuren taideteoksen valmistuttua Rane löysi tyttärensä tavaroista saippuakuplia.


…sekä kauhukakara poikiensa majasta armeijan vanhan ritsan...

…mutta tunnelma surkeasti alkaneella mökkireissulla synkkeni entisestään, koska ritsalla ammuttu marmorikuula osui naapurissa asuvaa katsastusinsinööriä päähän. Katsastusinsinööri on vanha jäärä ja armoton Saabi-fani. Marmorikuulasta suivaantuneena insinööri marssi Ranen mökille ja Volvon huoltokirjan nähdessään hän sai akuutin virkaintokohtauksen, koska ei voi sietää mitään kulmikkaita ajoneuvoja. Katsastusinsinööri takavarikoi Ranen Volvosta kilvet sekä Volvon huoltokirjan.



Kuvasarjan idea on revitty omasta päästä ja kuvaus on toteutettu täysin itsenäisesti.

Ei kommentteja: