Tietoja minusta

torstai 5. huhtikuuta 2012

Snoukkareiden saattohoito

Timo Janhonen flippaa

Snoukkaaminen ei omalla kohdalla eilen oikein natsannut ja koska mestoilla oli auringon paisteessa kylpeviä tasokkaita laskijoita, niin päätin kuluttaa Fujini suljinkoneistoa noin kolmen tunnin ajan.

Ajankohtaa ajatellen lumiolosuhteet olivat vähintäänkin erikoiset, varjoisissa kohdissa oli tammikuu ja aurinkoisissa kohdissa melkein kevät, mutta ei kuitenkaan.

Taitaa Juha Fööri olla ihan ihme homo, kun on peruuttanut tältä keväältä perinteiset sohjokelit, jossa iäkkäämmätkin snoukkaajat uskaltais duunailla kuperkeikkoja ilmassa (kyllä mä vielä joku päivä...).

Talmassa lumilautailijat ovat ikäänkuin saattohoidossa, koska rinteet sulkeutuvat pääsiäismaanantaina. Luntahan siellä riittäisi vaikka vappuun asti ja sitä ajatusta tukee myös reippaat yöpakkaset.

Bussineksen kannalta ymmärrän kyllä halun sulkea rinteet, koska kausikorttilaiset eivät tuo rahaa kirstuun, siihen tarvittaisiin laskettelevia perheitä, jotka vuokraavat skimbat päiväksi, ostavat liput ja syövät rinneravintolassa. Eli tavallaan se on tavallisten pulliaisten syy, että me snoukkaholistit pakotetaan kesälomalle ennen aikojaan.

Voi kuinka iloinen yllätys ja muutenkin melko kova pr-temppu olis, kun venyttäisivät aukioloa oikeasti vappuun. Ekaa kertaa ikinä ?

Sara Säkkinen - tailbone indy

Sami Ikonen - bs5 roastbeef

Sami Mersinli - siiliflip

Aatu Oikarinen - bs1 tailgrab

Jaska Jokunen - täydellinen frontside ollie

Roni Zetterman - bflip

Sami Ikonen - cab 5

Roni Rintala - switch fs rodeo

Sara Säkkinen - fs noseblunt

Joonathan Begley - fs noseblunt

Joonathan Begley - fs blunt

Jaska Jokunen -fs board

Sami Mersinli - fs board prezel

Roni Rintala - switch fs board

Sami Ikonen - gap to boardslide

Sami Ikonen - bs1
MORJEN$$$$$$

Ei kommentteja: