Tietoja minusta

maanantai 31. joulukuuta 2012

The End R.I.P. Last day

Valmet Paper Machinery uniformu vuodelta 1996


Pienenä poikana vierailin tehtaassa avoimien ovien päivänä muiden kaupunkilaisten tapaan. Toivoin pääseväni aikuisena töihin tuohon tehtaaseen. Ammattikoulun aikaan pääsin työharjoitteluun tuohon tehtaassa. Sen jälkeen jäin tehtaaseen kesätöihin. Sen jälkeen sain määräaikaisen työsuhteen. Sitten toisen määräaikaisen. Ja kolmannen. Lopulta minut vakinaistettiin. Jossain vaiheessa alkoi säännöllinen YT-neuvotteluiden viidakko ja erilaiset tehostamistoimet. Vierestä vietiin ja läheltä piti.

Nyt viidakkoveitsi osui ja upposi. Minut ja kymmeniä muitakin on ulkoistettu. Irtisanomiset ja ulkoistukset ovat valitettavan yleisiä nykypäivänä, mutta henkilökohtaisesti se on tottakai iso asia, olenhan kuitenkin uskollisesti (?) palvellut työnantajaani ja tuottanut rahaa osakkeen omistajille puolikkaan elämäni verran.

Vajaan kuudentoista Valmet/Metso-vuoden aikana olen kasvanut valtavasti, joskaan en fyysisesti, koska mahdun edelleenkin samaan uniformuun, jonka sain marraskuussa 1996. Huomioitavaa lienee myös se, että taskussa on edelleen vuoden -96 räkäpaperit.


Nyt on aika juoda shampanjat, unohtaa menneet ja vaihtaa vaatteet!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Sokeva is back !!!


Internetissä on viime aikoina pyörinyt huhuja Sokevan skeittihallista. Huhuja oli vaikea uskoa todeksi, koska omien muistikuvien mukaan Sokevan skeittihalli paloi maan tasalle joskus 90-luvulla. 

Nyttemmin Sokevan uusi halli on totisinta totta ja toiminta on ns. Sokeva-talossa, entisen pensselitehtaan tiloissa. Kävin zekkaamassa mestan ja tapasin ohimennen myös paikan puuhamiehen. Valitettavasti ehdin kysellä taustoista aivan liian vähän. 

Hallin kamat ei ole helpoimmasta, eikä pienimmästä päästä, jotenka aivan aloittelijoille hallia ei ehkä voi suositella, mutta hallin olemassa olo on ehdottomasti vain ja ainoastaan hyvä juttu, koska se purkaa muiden skeitihallien ruuhkia.

Tässä Sokevan uudessa hallissa on Suomen ensimmäinen betoninen sisäpuuli, että jabadabaaduu !

Puulikuvista ei oikein hahmotu puulin koko, mutta oman asteikon syvä pääty on syvä.

Magge - Crail

Lepi - Fs Tail

Naamataulu on tuttu, mutta nimee en tiiä - Fs Disaster

Taneli (?) - Slash



Eniz - Smith



Lepi - Slash

Kivi - Fs Rock
Antti - Lien To Tail



Juho - Täydellinen Fs Ollie
Lepi - Fs Air

Juho "moro" - Fs Air

No Comply Polesta

Nosegrab ?
Batman lepakko sokeva ilman käsiä !

Valitettavasti kuvat ovat melko rakeisia. ISOn piti olla 1600 - 2000, jotta sain F2.8 aukolla suljinajaksi min. 1/500

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Onnellista joulua

Fs Lipslide
Blogia klikattu 123 678 kertaa, joten kiitoksia ja hemmetin hyvää joulua !

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

MILTEI megapikkujoulut suljetulla Laitoksella

Kuvasta puuttui paskalla istunut kaveri, muuten tässä oli miltei kaikki

MILTEI:n megapikkujouluja vietettiin Hämeenlinnan suljetulla Laitoksella ja kauheeta powerskeittausta tapahtui tonttukypärä päässä useita tunteja, omalla kohdalla ~5h 30min.


Miltei switchistä

Miltei aivan nappiin mennyt mikälie
Ei ihan, vaan justiinsa
Miltei heti onnistunut bs flip
Melkein kolmesataakuusikymmentä flippiä
Ei ihan perse kosketuksessa

Miltei yhtä korkea kuin kaikki muutkin pomput

Ei ihan bs heel, mutta bs kickflip
Melko kova
Miltei ainoa pop-shovit tailgrab
Melko greisi bs 5-0 ison kaaren tiilikopariin
Miltei rokkari revertti, mutta ei ihan
Melkein perille tuupattu
 


Paikalla olleet kantahämeeläiset demosivat rullalaudan käyttömahdollisuuksia ja me tontut olimme melko hämillään.


 

torstai 13. joulukuuta 2012

Hang Up: Järvenpää - Slowly We Rot


Siinä vaiheessa, kun, Suomen ainoan skeittilehden, Hang upin päätoimittaja pyytää tekemään pientä artikkelia Järvenpään skeittitilanteesta (jolle on naurettu jo valtakunnallisestikin sosiaalisessa mediassa), niin onhan se  pakko !

Juttu löytyy tuoreimmasta Hang Upista ja lehteä saa hyvin varustetuista lehtipisteistä !

Valitettavasti kuvatekstit jäi tilan puutteen vuoksi pois, mutta voin lisätä kuvat texteineen tähän blogiin myöhemmin.

Nähdessäsi tämän näköisen kannen kaupan lehtihyllylle, niin mene sen luokse ja poimi se kärryihisi.