Tietoja minusta

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Maastopyöräilyä Teijon Kansallispuistossa


Ihan OK näkymät Teijon Kansallispuistossa 

Etukäteisen kevään vuoksi snoukkamäkien pääsiäispippalot vaihtui maastopyöräilyyn Teijon Kansallispuistossa. Mesta oli entuudestaan itselleni tuntematon, mutta merkatut reitit kiinnosti, olettaen niiden vähentävän kartan kanssa sekoilua. Sekoilulta ei kuitenkaan voinut välttyä..



Kesäkauden alkaessa vasta 24.4. vaunupaikat olivat ilmaisia, sähköä ei saanut, mutta mihinkäs sitä sähköä retkellä tarvii !

Ensimmäisen illan aikana selvisi, että reiteille lähtiessä näkymä oli fillarin ohjaamossa tämä. Silmiä ei voinut räpäyttää ja hengittääkin piti vasta pysähtymisen jälkeen. Kapeita pitkoksia oli kilometrikaupalla ja suota siellä täällä.




Pitkoksien maisemia varten piti ottaa erikseen kännykällä kuvia ja katsoa vasta jälkeenpäin,että miltä siellä näytti.

Kyllähän siellä ihan hyvältä näytti !



Pitkospuiden jälkeen kovalla maalla olevia polkuja piti ikään kuin palkintona.
Laavu oli varsin yleinen näky.

Teollisen historian vuoksi järviä on padottu ruukkitoimintaa varten.


Täydellisen mukavaa juurakkoa.

Erilaiset sillat yhdisti järviä ja saaria.
Poluille kaadetut puut oli katkaistu just niinku pitääkin. Pystyi ihan oikeesti keskittymään ajosta nauttimiseen.

Fiiliskuvien räpsiminen oli melkeimpä ainoa syy miksi lukkopolkimista piti irrottautua kesken ajon.

Toisinaan tuli paineltua menemään liian innoissaan niin,ettei muistanut tarkkailla puissa olevia merkkejä ja sitten olikin vähän metässä. Karttasekoilua ei ihan voinut välttää, mutta mikäs reissu se sellanen olis, jossa ei sekoiltais yhtään !



Laavuja oli useita ja avotulipaikkojakin siellä täällä, polttopuut ja paskahuussitkin taisi olla jokaisella tulipaikalla.




Mahtavaa kalliobaanaa vaikka millä mitalla.
Näkymä oli kuin satumetsästä.

MeriTeijoSkin huipulla ihan OK näkymät vissiin kans

Mathildedalin ruukkikylässä oli kivoja historiallisia yksityiskohtia.

Teijon kyläkaupassa keinutuoli ja vitriinistä käteen kylällä pantua erikoisolutta.

Zägällä löydettiin Teijon kylältä yli 100 vuotta vanha kyläsauna,jonka pihalla maahan kaivettu kylmävesipalju. Hieno piste reissun päälle.

Kyllä kiitos, ehdottomasti uudestaan. Uskallan suositella !

Ei kommentteja: