Tietoja minusta

lauantai 16. toukokuuta 2015

Järvenpään Ladun yhdessä pyöräillen & maastopyöräillen

Valtakunnallisen yhdessä pyöräilyn Järvenpään edustus
Pitkillä perinteillä tituleerattu latuyhdistysten valtakunnallinen "yhdessä pyöräillen"-tapahtuma sai nyt rinnalleen ensimmäistä kertaa myös maastopyöräilyn.

Järvenpään Ladulla startti oli klo 10 rantapuiston Kolmisoinnuilta.

Kestopäällystepyöräilijöillä oli 2 reittivaihtoehtoa rauhallisessa tahdissa;
1) ~20 km
2) ~30 km

Maastopyöräilijöillä oli 2 reittivaihtoehtoa;
1) ~12km
2) ~23km (tämän matkan lähtö oli Paavonpolun parkkipaikalta jo klo 8.30 !)
Alunperin maastopyöräilijöille oli kaavailtu palauttavaksi paluumatkaksi muutaman kilometrin kestopäällyste osuus, mutta porukan yksimielisellä päätöksellä asfalttia välteltiin viimeiseen asti ja myös paluumatka taitettiin lajin hengen mukaisesti polkuja pitkin, jolloinka kokonaismatkaksi saatiin 42km.

Kestopäällystepyöräilijät evästivät Rantatien Lottamuseolla ja maastopyöräilijät evästivät Keravalla Tuomaalan metsässä nuotion äärellä. Takana varsin kiva retkipäivä ja mukana oli taas uusia naamoja.

Järvenpään Latuun liityttyäni oma maastopyöräily on muuttunut huomattavasti sosiaalisempaan suuntaan. Jos aiemmin pyöräilin lähinnä yksin, niin nyt yksin sooloilu on enää muisto vain.

Pari lehtiartikkeliakin on pitänyt kirjoittaa aiheesta ja tänään soittivat Radio Nostalgiasta. En tiedä miten tässä näin on taas käynyt, mutta kai mulla joku luontainen ominaisuus, että sekaannun yleensäkin asioihin, noh ainakin oltiin liikkeellä hyvän asian puolesta -nimittäin liikunnan.


Aurinkoiset maastopyöräilijät urbaanissa ympäristössä

Onneksi Järvenpäästäkin löytyy lankkuja ajettavaksi
Eikä tullut kuin 2 mulausta
Muta tuo uskottavuutta
Vaatteet päällä avosaunassa



Kimmo on yksi maastopyöräkurssin jäseniä -ja vieläkin pyöräilee
Konkarimies asialla

Perusmaastopyöräilyä
Terapiajuurakkoa parhaimmillaan


Sukkahoususankarit ja supermiehet

Ei kommentteja: